lyhyt kuvaelma sosiaalietuuksien hyväksikäytöstä

Jokirannassa tuulee. Olen 25 minuuttia etuajassa tapaamisestani sosiaalityöntekijän kanssa.

Jos henkilökohtaiset käsitykseni maailmasta pitäisi tiivistää, voisi sanoa, että olen 2000-luvun nuoren aikuisen prototyyppi, "kaikkimullehetinyt"-sukupolven mallikappale.
Älykkääksi tituleerattu ihminen, jonka ei ole koskaan tarvinnut tehdä töitä päämääriensä saavuttamisen eteen. Ajelehtija.
Ja tähän asti olen suhtautunut koko elämänfilosofiaani samalla tavalla kuin kaikkeen todellisesta elämästä irralliseen; haluan muuttaa kaiken sormia näpsäyttämällä.
Kun näin ei (tietenkään) tapahdu, turhaudun, ja suuntaan energiani hetkeksi johonkin
toiseen projektiin.
Digitaalisen vallankumouksen lapsena minulta puuttuu pitkäjänteisyyttä.
Yritän soveltaa "divide et impera"-tekniikkaa asioihin, jotka vaatisivat pikemminkin sisäistämistä ja soveltamista.

Rannan miehet sihauttavat oluttölkkejään. Liikenteen humina sekoittuu lokkien huutoon. Urbaani ympäristö.. "on se jännä".

Ystävällinen vahtimestari ohjasi minut kolmanteen kerrokseen. Sosiaalitoimiston
käytävällä on hiljaista. Olen edelleen 10 minuuttia etuajassa.

Suurimman ristiriidan suhteessani valtion käsitteeseen aiheuttaa nimenomaan sosiaaliturva. Rahalliset etuudet, joita surutta otan vastaan.

Yleinen, ja vieläpä pätevä argumentti aihetta koskien on
"Kuinka sä voit ottaa rahaa valtiolta, jota vastaan sä taistelet?"
Monet HC-anarkistit eivät otakaan. Toistaiseksi en kuitenkaan varsinaisesti
taistele siinä mielessä, jossa sanaa tässä yhteydessä käytetään.
Ja jos taistelenkin, en taistele valtiota vastaan; taistelen itsemääräämisoikeudesta.
On totta, että sosiaalietuuksien vastaanottamisesta seuraa tiettyjä "velvotteita",
jotka rajoittavat yksilönvapautta yleisesti hyväksytyin keinoin.
"Ilmoittaudu työttömäksi työnhakijaksi. Kerro oleskelustasi muulla paikkakunnalla ja / tai ulkomailla. Raportoi etuuksien käytöstä tiliotteiden muodossa. Sinulla tulee olla voimassaoleva suomalainen osoite."

Näistä etuuksista näennäisesti riippuvaisen yhteiskunnan jäsenen on itse
määritettävä, kuinka kirjaimellisesti hän näitä velvotteita haluaa noudattaa,
kuinka suuren voiman niiden takana olevalle kasvottomalle taholle hän haluaa antaa.

Minä olen päättänyt olla antamatta mitään vastinetta esivallan vaatimuksille.
Minä elän teidän rahoittamassanne yhteiskunnassa, minä elän onnellisena teidän
rahoillanne. Vituttaako? Niin minuakin. Jokaisessa lähiössä, jokaisen mielenterveystoimiston odotustilassa, jokaisessa kassajonossa, jokaisessa bussissa minua vituttaa ajatus siitä, että ihmisiä voidaan arvottaa heidän syntyperänsä, heikkouksiensa, rahallisen tilanteensa perusteella. Olen kyllästynyt pyytelemään anteeksi alisuoriutumistani teidän silmienne alla.

Olen, kuka olen; teen, mitä haluan.
Ja teidän yhteiskuntarakenteenne sisällä
minä tulen kukoistamaan.